Lähi-itä on siinä määrin hallinnut George W. Bushin presidenttikautta, että odotan historioitsijoiden arvioivan hänet ensisijaisesti hänen siellä suorittamiensa toimenpiteiden mukaan. Ja niin tekevät myös amerikkalaiset äänestäjät reilun viikon päästä, kun he menevät uurnille.
Lähi-itää käsiteltäessä ei täysin ole tajuttu sitä, kuinka Bush on systemaattisesti vastannut alueen ongelmiin hylkäämällä vuosikymmenien ajan hyväksyttyjä käytäntöjä, ja korvaamalla ne mahtavan erilaisella lähestymistavalla. John Kerry sitä vastoin pitäytyy mielikuvituksettomasti menneisyyden epäonnistuneissa käytännöissä.
Bush on mullistanut USA:n politiikan neljällä oleellisella alueella.
Sotaa eikä lainvalvontaa. Kun islamistien väkivalta amerikkalaisia vastaan alkoi 1979 (ml. USA:n lähetystön kaappaaminen Teheranissa Iranissa 444 päivän ajaksi) Washington suhtautui tähän kriminaaliongelmana ja vastasi ottamalla käyttöönsä etsiviä, lakimiehiä, tuomareita ja lainvalvojia. Heti syyskuun 1. päivänä 2001 Bush julisti, että olemme ryhtyneet "sotaan terrorismia vastaan". Huomaa sana sota. Tämä tarkoitti sitä, että otettiin käyttöön asevoimat ja tiedustelupalvelu lain toimeenpanovoimien lisäksi. Sitä vastoin Kerry on toistuvasti sanonut että hän palaisi lainvalvontamalliin.
Demokratia ennen vakautta. "Länsivallat selittelivät ja mukautuivat vapauden puuttumiseen Lähi-idässä kuudenkymmenen vuoden ajan, eikä se millään tavalla parantanut turvallisuuttamme." Tämä julistus, jonka Bush teki marraskuussa 2003, hylkäsi molemminpuolisen politiikan, joka oli keskittynyt II maailmansodan jälkeen vallinneeseen vakauteen. Bush on asettanut haasteen sellaisille vakiintuneille käytännöille, joista olettaa kuulevansa yliopistoseminaarissa mutta ei poliittisen johtajan puheissa. Sitä vastoin Kerry pitää parempana tylsää, vanhaa ja huonon maineen saanutta vakausmallia.
Ennalta ehkäisy ennen pelotetta. Kesäkuussa 2002 Bush pyyhkäisi syrjään pitkäaikaisen pelotepolitiikan ja korvasi sen aktiivisemmalla lähestymistavalla, jossa viholliset eliminoidaan ennen kuin he ehtivät iskeä. Yhdysvaltain turvallisuus, hän sanoi, "edellyttää kaikkien amerikkalaisten olevan ennakoivia ja päättäväisiä, olevan tarpeen vaatiessa valmiita ennalta ehkäisevään toimintaan puolustaakseen vapauttamme ja elämäämme". Tämä uusi lähestymistapa oikeutti sodan Saddam Husseinin poistamiseksi vallasta ennen kuin hän saattaisi hyökätä Yhdysvaltoja vastaan. Sitä vastoin Kerry jaarittelee tästä aiheesta ja päätyy tavallisesti vanhaan pelotemalliin.
Johtajuus mieluummin kuin reaktiivinen toiminta silloin, kun asetetaan tavoitteet arabien ja Israelin välisen kiistan ratkaisulle. Kesäkuussa 2003 kutsuin Bushin tekemää arabien - Israelin konfliktia koskevan USA:n politiikan muokkausta "hänen presidenttikautensa kenties yllättävimmäksi ja rohkeimmaksi askeleeksi". Jättämättä etenemistahdin määräämistä osapuolten tehtäväksi Bush esitti aikataulun. Sen sijaan että olisi hyväksynyt olemassa olevat johtajat, hän työnsi Yasser Arafatin sivuun. Sen sijaan että olisi jättänyt lopputuloksen osapuolten määritettäväksi, hän määritti tilanteen ratkaisuksi Palestiinan valtion. Sen sijaan että olisi pitänyt itsensä poissa neuvotteluista viime metreille, Bush sitoutui mukaan alusta asti. Sitä vastoin Kerry palaisi Oslon prosessiin, ja kokeilisi taas tätä väsähtänyttä ja epäonnistunutta yritystä saada tuloksia Israelin ja Arafatin välisillä neuvotteluilla.
Minulla on joitakin varaumia Bushin lähestymistapaan nähden erityisesti siinä, mikä minusta vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta tulkinnalta arabien ja Israelin välisestä konfliktista. Ihailen kuitenkin sitä miten energisesti ja luovasti hän on vastannut maamme selkeästi suurimpiin ulkoisiin ongelmiin. Hänen poikkeuksellinen halukkuutensa ottaa riskejä, ja ravistaa pois Lähi-idän vahingollinen status quo, sisältää hyvän mahdollisuuden onnistua.
On helppo olla piittaamatta Bushin radikalismista Lähi-idässä, sillä sielultaan hän on konservatiivi, henkilö joka on taipuvainen säilyttämään sen mikä menneessä on parasta. Konservatiivi tajuaa kuitenkin, että hänen vaalimansa asia vaatii ajoittain luovaa aktiivisuutta ja taktista ketteryyttä.
Sitä vastoin, vaikka John Kerry on liberaali, vaikka hän on valmis hylkäämään vanhaa ja kokeilemaan uutta, niin Lähi-idässä hän on kautta senaattiuransa ja presidentinvaalikampanjansa osoittanut pitäytyvänsä mieluummin vanhoissa ja koetelluissa menetelmissä, vaikka ne eivät toimisikaan.
Ironista kyllä, kun puhutaan Lähi-idästä, niin siinä ovat vastakkain radikaali Bush ja taantumuksellinen Kerry.
