Jo vuosia on kantani ollut se, että radikaalin islamin uhka edellyttää pakostakin turvallisuustoimien keskittämistä muslimeihin. Jos etsitään raiskaajia, katsotaan vain miespuoliseen väestöön. Samalla lailla islamisteja (radikaalin islamin kannattajia) etsittäessä katsotaan muslimiväestöön.
Niinpä minua rohkaisikin äsken julkaistu Cornell Universityn mielipidekatsaus, jonka mukaan melkein puolet USA:n väestöstä yhtyy tähän kantaan. Erityisesti todettakoon 44 prosentin amerikkalaisista uskovan, että hallituksen viranomaisten tulisi suunnata erityinen huomio Amerikassa eläviin muslimeihin, joko rekisteröimällä heidän olinpaikkansa, profiloimalla heidät, tarkkailemalla heidän moskeijoitaan tai soluttautumalla heidän organisaatioihinsa.
Katsaus osoittaa myös rohkaisevasti, että mitä enemmän ihmiset seuraavat TV-uutisia, sitä todennäköisemmin he tukevat näitä terveeseen järkeen perustuvia toimenpiteitä. Ne, jotka ovat parhaiten informoituja ajankohtaisista asioista, ovat myös herkimpiä omaksumaan itsestään selvät puolustustoimet.
Nämä olivat hyvät uutiset; huono uutinen on tämän realismin lähes universaali epäsuosio. Vasemmistolaiset ja islamistiset organisaatiot ovat niin tehokkaasti pelotelleet yleisen mielipiteen, että kohtelias yhteiskunta ujostelee tukea valvonnan keskittämistä muslimeihin.
Amerikassa tämä pelottelu perustuu suurelta osin etnisten japanilaisten II maailmansodan aikaisen evakuoinnin, jälleensijoittamisen ja internoinnin revisionistiseen tulkintaan. Vaikka yli 60 vuotta on mennyt, nämä tapahtumat vaikuttavat yhä syvästi ja suovat "syyllistämislobbylle" – kompensaationa oletetuille internoinnin kauhuille – tilaisuuden tuomita etukäteen etnisen ryhmän, kansallisuuden, rodun tai uskonnon käyttämisen perusteena kotimaisen turvallisuuspolitiikan muotoilussa.
Kieltämällä sen, että etnisten japanilaisten kohtelu johtui legitiimeistä kansallisista turvallisuusnäkökohdista, tämä lobby on väittänyt että se johtui yksinomaan "sodan ajan hysterian" ja "rotuennakkoluulon" yhdistelmästä. Kun radikaaliryhmät kuten American Civil Liberties Union käyttävät tätä tulkintaa - Michelle Malkinin sanoin - "kuin nuijaa terrorismin vastaisen sodan väittelyissä", he ennalta ehkäisevät tehokkaan puolustuksen rakentamista tämän hetken islamistista vihollista vastaan.
Onneksi urhea neiti Malkin, joka on kolumnisti ja asiantuntija emigranttiasioissa, on avannut uudestaan internointikansionsa. Hänen äsken julkaistu kirjansa, jolla on provosoiva nimi In Defense of Internment: The Case for Racial Profiling in World War II and the War on Terror (Regnery) alkaa siitä kiistattomasta lähtökohdasta, että sodan aikana "kansakunnan selviytyminen tulee ensin". Siitä hän johtaa luonnollisena seurauksena sen, että "kansalaisvapaudet eivät ole koskemattomia".
Hän tarkastelee sitten alkuvuoden 1940 historiikkia ja havaitsee että:
-
Muutaman tunnin sisällä Pearl Harborin hyökkäyksestä kaksi USA:n kansalaista joilla oli japanilainen syntyperä, mutta ei mitään aiempaa antiamerikkalaista taustaa, toimi tyrmistyttävästi yhteistyössä japanilaisen sotilaan kanssa havaijilaisia tovereitaan vastaan.
-
Japanilaiset perustivat "laajan vakoiluverkoston Yhdysvaltojen sisälle" ja sen uskotaan sisältäneen satoja agentteja.
-
Vastoin pötypuheita "amerikkalaisista keskitysleireistä", japanilaisille tarkoitetut uudelleensijoitusleirit olivat "karuja laitoksia, joita suurimmaksi osaksi hallinnoitiin inhimillisesti". Todisteena hän toteaa, että yli 200 henkilöä valitsi vapaaehtoisesti muuton leireihin.
-
Uudelleensijoittamisprosessi itsessään sai ylistystä Carey McWilliamsilta, sen aikaiselta vasemmistokriitikolta (ja tulevalta the Nationin toimittajalta) siitä että se tapahtui "ilman hankaluuksia".
-
Liittovaltion paneeli joka tarkasteli näitä aiheita 1981–83 (the Commission on Wartime Relocation and Internment of Civilians), oli neiti Malkinin mukaan "Kasattu täyteen vasemmistomielisiä lakimiehiä, poliitikkoja ja kansalaisoikeusaktivisteja – mutta ei ainuttakaan asevoimien upseeria tai tiedustelualan asiantuntijaa".
-
Ronald Reaganin anteeksipyyntö internointia koskien 1988, lisäyksenä lähes 1,65 miljardin dollarin korvausmaksuun entisille internoiduille, perustui virheelliseen tutkimustyöhön. Se sivuutti erityisesti Japanin diplomaattisen viestiliikenteen huippusalaisen dekoodauksen nimeltään MAGIC – viestit, jotka paljastivat Tokion suunnitelmat käyttää hyväkseen amerikanjapanilaisia.
Neiti Malkin on tehnyt tavattoman palveluksen murtamalla akateemisen, yksioikoisen tutkimuksen oleellisen tärkeästä aiheesta. Leikkaamalla läpi nuhruisen ja tylsistyttävän konsensuksen hän paljasti että - "ottaen huomioon mitä tiedettiin ja ei tiedetty siihen aikaan" - presidentti Roosevelt ja hänen esikuntansa toimivat oikein.
Hän päättelee osuvasti, että etenkin sodan aikana hallitusten tulisi ottaa huomioon kansalliset, etniset ja uskonnolliset siteet kotimaan turvallisuuspolitiikassaan, ja ryhtyä siihen mitä hän nimittää "uhkaprofiloinniksi". Nämä askelet voivat johtaa hankaliin ja hyökkääviinkin toimenpiteisiin, mutta hän on sitä mieltä että ne ovat suotavampia kuin "kärventyminen toimistopöytänsä ääressä kaapatun, palavan lentokoneen vuoksi".
