Lawrence Auster kuvailee suhtautumistani islamiin "ekumenistiseksi" ja omaansa "sivilisaationistiseksi". Kutsun mieluummin omaa lähestymistapaani historialliseksi, ja hänen tapaansa olevaiseksi. Se tarkoittaa, että minä korostan asioitten muuttuvan ajan kuluessa, kun taas hän näkee ne staattisina. Hän esimerkiksi painottaa, että pysyvyys ulottuu taaksepäin vuosisatojen päähän, kun minä puolestani keskityn niihin valtaviin muutoksiin, joita on tapahtunut sen jälkeen kun aloin tutkia islamia 1969.
Hänen argumenttinsa ytimenä on näkemys, että "maltillista islamia ei voi olla olemassa". Mihin minä vastaan, että islam voi olla mitä tahansa, mitä muslimit haluavat siitä tehdä. Suosittelen hänelle muslimien historian tutkimista, niin että hän voi itse ymmärtää kuinka (ottaakseni kaksi ääriesimerkkiä) Bosnian ja Najdi – islamit kääntyivät omille teilleen. Toinen on suvaitsevimpien joukossa, ja toisen varmasti kaikkein tiukin.
Uskonto on muuttunut tärkeällä tavalla menneisyydessä, ja varmasti tulee tekemään niin edelleen. Useimmat meistä myöntänevät, että muslimimaailma kamppailee nyt hirvittävän kriisin kourissa. Auster näkee sen pysyvänä olotilana, mutta minä väliaikaisena, jota voisi ehkä verrata Saksan sotien väliseen periodiin.
Austerin argumentti pohjautuu erityisesti Koraanin ymmärtämiseen staattisena, ja se hylkää sen kuinka paljon muslimien näkemykset ovat muuttuneet menneisyydessä, ja kuinka ne edelleen muuttuvat. On jo olemassa tulkintoja (kuten sudanilaisen tutkijan Mahmud Muhammad Tahan) jotka kääntävät ylösalaisin Koraanin vuosisataisen tulkinnan, ja tekisivät islamin soveltuvaksi nykyaikaan. Ne ovat olemassa, valmiina käyttöön otettaviksi.
Auster kirjoittaa, että minut on "harhautettu" ajattelemaan, että maltillinen islam (tai anti-islamistinen islam) on olemassa. Mutta olen henkilökohtaisesti työskennellyt rinta rinnan maltillisten muslimien kanssa, ja olen kertonut joistakin heistä tarkastikin (katso tarkemmin "Naming Moderate Muslims"). Jos Auster kieltää heidän olemassaolonsa, niin se viittaa siihen että hän on kiinnostuneempi teoriasta kuin faktoista.
Minusta Austerin tekemä islamin vertaaminen neuvostokommunismiin on loukkaava. Mutta jos hänen on verrattava uskoa poliittiseen ideologiaan, niin sitten hänen tulisi verrata islamia sosialismiin kokonaisuudessaan, sosialidemokraateista stalinisteihin.
Hän ihmettelee sitä että en tuomitse islamia, johon minä vastaan että kenenkään ihmisen usko ei ole minun analyysini piirissä, vain henkilön politiikka ja hänen toimintansa. Mielestäni on yleisesti ottaen hyvä ajatus olla sekoittamatta tieteellistä tutkimusta uskonasioihin.
Hänen heittoonsa "Mistä asti aiheen tutkiminen estää sen kritisoimisen?" vastaan, että minä en tutki islamin uskoa vaan muslimien historiaa. Olen toistuvasti ilmoittanut tästä näkökulmasta, esimerkiksi kirjojeni alaotsikoissa ("The Genesis of a Military System", "Islam and Political Power", "Views of Islamic and Middle Eastern Politics"). Sen sijaan hän etsii turhaan kirjaluettelostani töitä sellaisista aiheista kuin jumaluuden määritelmä Koraanissa, hadithien alkuperä, Rumin runous ja sufien usko.
Austerin näkemys esimodernista islamista ("Keskiajan islamin loisto on suurelta osalta myytti. Kyseessä oli loissivilisaatio jonka saavutukset olivat pääasiassa sen alaisten kansojen työtä kuten bysanttilaisten, juutalaisten ja intialaisten, ja se taantui lopulta tapettuaan isäntänsä") on näennäinen projektio taaksepäin tämän päivän ongelmista. Todellakin, jo näkemyksen lähtökohta ("loissivilisaatio") on ristiriitainen. Oli olemassa oikea ja elinvoimainen islamin sivilisaatio ja (ottaakseni sopivan päivämäärän) vuonna 1005 se edusti parasta mitä ihminen oli saavuttanut siihen aikaan, koskien opetusta, hallintoa ja yleistä edistystä. Esitän, että Auster paneutuu enemmän tähän sivilisaatioon ennen kuin hylkää sen.
Auster esittäytyy minulle perinteisen islamin pahoittelijana ("Pipes kieltää uskomattomalla tavalla perinteisen islamin aggressiiviset, kollektivistiset, kansanmurhia sisältävät ja tyrannimaiset ulottuvuudet … hän esittelee täydellisen, romanttisen kuvan islamista"). Minun kuvani historiallisesta islamista on oletettavasti "täydellisen positiivinen", kun kirjoituksissani ovat merkille pantavalla tavalla puuttumassa maininnat jihadista, islamilaisista valloituksista, shariasta, orjuudesta ja dhimmitudista. Olisin toivonut, että Auster olisi viettänyt hieman enemmän aikaa katsoen kirjoituksiani ennen kuin veti johtopäätöksiä niistä. Esimerkiksi eräs pitkä vuoden 2002 artikkeli "Jihad and the Professors, "samoin kuin useat lyhyemmät jutut ("Harvard ♥ Jihad", "What is Jihad?") käsittelevät laajasti jihadia, ja ovat niin kovia kuin Auster vain voi toivoa (nimitän jihadia eräässä kohdassa sanalla "raaka todellisuus"; toisessa lainaan Bat Ye'oria koskien kärsimystä, jota jihad on aiheuttanut johtuen "sodasta, riistosta, dhimmitudista, orjuudesta ja kuolemasta"). Entä orjuus? Ensimmäisen kirjani otsikko on Slave Soldiers and Islam. Julkaisin myös vähäisempiä töitä tästä aiheesta (enimmäkseen ajalta n. 1980, eivät ole online) ja niillä on sellaisia otsikoita kuin "Mawlas: Freed Slaves and Converts in Early Islam" ja "Why Did Military Slavery Exist?"
Ihmettelenpä, mitä minun tarkkaan ottaen täytyy tehdä todistaakseni ei-romanttisen näkemykseni esimodernista islamista.
Tämä sanottuna tarkastelen esimodernia islamia oman aikansa standardien mukaan, ei meidän aikamme, ja siten olen vähemmän tuomitseva kuin Auster. Lisäksi allekirjoitan sen laajan tieteellisen yksimielisyyden, että islamin historian ensimmäisen puoliskon aikana siihen kiinnittyneet olivat vähemmän "aggressiivisia, kollektivistisia, kansanmurhaan taipuvaisia ja tyrannimaisia" kuin heidän kristityt vastapelurinsa Euroopassa. Juutalaisten jatkuva pako kristikunnasta islamin alueelle on yksi osoitus tästä todellisuudesta.
Ja lopuksi minun täytyy vastata tähän luonnehdintaan: "Pipesin kunnioitus islamia kohtaan, hänen uskonsa sen lempeään olemukseen ja hänen pysyvä toivonsa (vastoin kaikkia todisteita) että me voimme viime kädessä elää täydessä harmoniassa sen kanssa, ovat ristiriidassa ja pilaavat hänen realistisen analyysinsä sen vaaroista." Kyllä, minulla on kunnioitusta miljardin ihmisen uskoa kohtaan, mutta en muista koskaan "uskoneeni sen lempeään olemukseen". Päinvastoin, olen julkisesti ollut vastaan sitä presidentti George W. Bushin lausetta, että "islam on rauha". Mitä tulee toiveeseeni siitä, että muslimit ja ei-muslimit voivat elää täydessä harmoniassa, niin se on toive. Mutta kuka vuonna 1940 saattoi kuvitella elävänsä täydessä harmoniassa Saksan, Italian ja Japanin kanssa? Sellainen toive on funktionaalinen. Kokemuksemme monilta vuosikymmeniltä viittaa siihen, että muutos on mahdollinen sodassa saavutetun voiton kautta, ja sen kautta että voitettuja opastetaan viisaasti ymmärtämään omat traditionsa maltillisella, modernilla ja hyvään naapuruuteen perustuvalla tavalla.
Mitä tulee Austerin analyysin toiseen osaan, hänen toimintatapasuosituksiinsa, niin ne eroavat yllättävän vähän omistani, jotka esittelin kolme vuotta sitten artikkelissani "Who Is the Enemy?" Auster väittää "että Lännen täytyy vastustaa islamia islamina, ja siten rajoittaa sen valtaa siihen pisteeseen, missä muslimeilla ei ole mitään mahdollisuutta käydä jihad-sotaretkiä meitä vastaan. Sellaisissa olosuhteissa hillitymmän tyyppinen islam voisi nousta". Tämä kahden vaiheen lähestymistapa muistuttaa tai ehkä jopa juontuu minun ohjelmastani, jolla radikaali islam tuhotaan ja sen jälkeen maltillinen islam nostetaan sen tilalle. Auster ja minä olen samaa mieltä siitä, että lopputuloksena "hillitymmän tyyppinen islam" on ainoa oikea.
Jätän Austerin selitettäväksi, kuinka hänen "hillitty" islaminsa eroaa minun "maltillisesta" islamistani (josta hän väittää, "ettei sitä ole eikä voi olla"). Ja jos islam ei voi muuttua, niin miksi hän minun tapaani kiinnittää toivonsa muuttuneeseen islamiin.
