Syyrian kohtalo määrättiin suurelta osin tammikuun 21. päivänä 1994. Silloin ylinopeutta Damaskuksen lentoasemalle hiihtolomalle lähtöä varten ajanut Basil Al-Assad murskasi ajamansa Mercedeksen, ja tappoi siten itsensa sekä matkustajansa.
Onnettomuudella oli isot seuraukset, koska silloin 31 vuotias Basil oli valmisteltu seuraamaan isäänsä Hafez Al-Assadia, Syyrian diktaattoria. Kaikki viittasi siihen että hevosurheilua harrastava, sotaisa ja karsimaattinen Basil tulisi olemaan vaikuttava hallitsija.
Auto-onnettomuuden jalkeen hänen nuorempi veljensa Bashir reivattiin takaisin oftalmologian opinnoistaan Lontoosta, ja koulutettiin nopeassa tahdissa Syyrian seuraavaksi vahvaksi mieheksi. Hän kohosi ennakoivasti sotilasarvoissa ja isänsä kuollessa kesäkuussa 2000, nousi ilman ongelmia presidentin istuimelle.
(Tämä teki Basharista toisen dynastisen diktaattorin, Pohjois-Korean Kim Jong Ilin oltua ensimmäinen vuonna 1994. Kolmas, eli Togon Faure Gnassingbé, tuli aiemmin tässä kuussa. Muut lähtökuopissa olevat pojat ovat Egyptin Gamal Mubarak, Libyan Saifuddin Gaddafi ja Jemenin Ahmed Salih. Saddam Husseinin pojat eivät selvinneet.) [myöhempi lisäys: lukijat ovat osoittaneet muitakin tasavaltalaisprinssejä: Jean-Claude ("Baby") Duvalier seurasi isäänsä François ("Papa Doc") Duvalieria Haitin hallitsijana huhtikuussa 1971; Ilham Aliev seurasi isäänsä Heidaria Azerbaijanin pääministerinä elokuussa 2003.]
Oli olemassa mahdollisuus että Bashar, johtuen lyhyestä oleskelustaan Lännessä ja tieteellisestä suuntautumisestaan, hajottaisi isänsä totalitaarisen rakennelman; Basharin varhaisimmat otteet viittasivat siihen, että hän saattaisi tehdä juuri niin, mutta sitten hän nopeasti siirtyi isänsä itsevaltaisiin menetelmiin - johtuen joko omista taipumuksistaan, tai koska hän pysyi isänsä vaikutusvaltaisten tuttavien vaikutuspiirissä.
Isän menetelmät - kyllä, mutta ei hänen taitojaan. Vanhempi Assad oli taktillinen nero, olkoonkin että hänen hallintonsa lopulta epäonnistui (hän ei koskaan saanut takaisin Golanin kukkuloita, ei koskaan päässyt edes lähelle Israelin tuhoamista ja johdatti Syyrian talouden sekä kulttuurin pohjamutiin). Nuoremmassa Assadissa yhdistyy strateginen sokeus taktiseen kyvyttömyyteen.
Muutamassa kuukaudessa Basharin valtaannousun jälkeen esiin alkoi nousta kysymyksiä hänen kyvystään säilyttää Libanon otteessaan; pian sen jälkeen hänen kykynsä pitää valtaa itse Syyriassa joutui epäilyksen alaiseksi. Syyrian hallituksen ryntääminen Saddam Husseinin puolelle juuri kun tämä oli syrjäytetty, sai eri puolilla kulmakarvoja kohoamaan. Basharin tyyli luvata jotain USA:n ulkoministeri Colin Powellille, ja sitten välittömästi rikkoa sanansa aiheutti yleistä hämmennystä.
Nämä virheet poikivat kaksi huomattavaa hallinnon vastaista toimenpidettä. Joulukuussa 2003 Yhdysvaltain hallitus julkaisi Syrian Accountability Actin, joka rankaisi Damaskusta sen väärinkäytöksistä. Syyskuussa 2004 YK:n turvallisuusneuvosto julkaisi Päätöslauselman1559 joka kehotti kaikkia "ulkomaisia voimia" vetämään joukkonsa Libanonista, mikä oli selvä viittaus syyrialaisiin joukkoihin jotka saapuivat 1976.
Nämä askelet rohkaisivat Libanonin johtavia poliitikkoja vaatimaan Syyrian asevoimien vetäytymistä. Druusijohtaja Walid Jumblatt ja sunnijohtaja Rafik Hariri huomattavimpina ottivat tämän kohtalokkaan askelen, siten uhaten riistää Damaskukselta sekä sen aluevoiton, että sen Libanonin "kultaisen taloushanhen".
Ei ole paljon epäilyksiä siitä, että Mr. Assad oli tämän massiivisen (luultavasti maanalaisen) räjähdyksen takana, joka 14. helmikuuta kaivoi 20 metrisen kraaterin tappaen Haririn ja 16 muuta. Luoteenomaista kyvyttömyyttään osoittaen Assad oletettavasti päätti, että entisen pääministerin oli kuoltava petoksestaan. Mutta täysin vastoin Assadin arvioituja oletuksia veriteko ei suinkaan vähentänyt paineita Syyrian poistumiseksi Libanonista, vaan kasvatti ja lujitti niitä.
Assadin vastaus – murhan teeskennelty tuomitseminen, sukulaisen laittaminen vastaamaan tiedustelupalvelusta, SA-18 ilmatorjuntaohjusten hankkiminen Venäjältä ja ilmoitus puolustusliitosta Teheranin kanssa – osoittavat ettei hänellä ole mitään käsitystä niistä ongelmista joihin hän on itsensä saattanut. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen näyttää Libanon olevan saavuttamassa takaisin itsenäisyytensä. "En näe, miten Syyria voisi pysyä täällä enää", toteaa Libanonin entinen presidentti Amin Gemayel.
Libanonin itsenäisyyden palauttaminen on sopiva palkinto pinnan alla säilyneeelle päättäväisyydelle. Libanonilaiset ovat kenties aikoinaan tuhlanneet suvereenisuutensa, alkaen Syyrian maahantunkeutumisesta 1976 ja huipentuen lähes täydelliseen miehitykseen 1990, mutta he osoittivat arvokkuutta ja urheutta miehityksen alla. Ylivoiman edessä he pitivät kiinni yhteiskuntansa toiminnoista, pitivät hengissä toivoa vapaudesta ja säilyttivät patriotisminsa.
Libanonin itsenäisyys on myös iso naula brutaalin, epäonnistuneen ja ei-pidetyn Assadin dynastian arkkuun. Jos asiat menevät oikeaa rataa, Syyrian vapautuksen tulisi seurata Libanonin vapautusta.
Siten voi pelkkä liikenneonnettomuus vaikuttaa historiaan.
