Muslimit ovat kautta läntisen maailman esittämässä uusia ja tungettelevia vaatimuksia, ja joissakin tapauksissa haastamassa jopa eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen julkisen elämän periaatteet. Kuinka vastata tähän?
Tässä on yleissääntö: Tarjoa täydet oikeudet - mutta torju vaatimukset erityisoikeuksista.
Kerron esimerkin vuoksi kaksi äskeistä vastakkaista tapausta Kanadasta. Ensimmäinen koskee vapaaehtoisia Sharia (islamilainen laki) oikeusistuimia Ontariossa. Tätä ideaa ovat edistäneet tutut islamistiset ryhmät, sellaiset kuin Council on American-Islamic Relations-Canada ja Canadian Islamic Congress. Sitä vastustavat näkyvimmin muslimien naisten ryhmittymät joita johtaa Homa Arjomand, joka pelkää että islamilaisia oikeusistuimia vapaaehtoisesta luonteestaan huolimatta tullaan käyttämään naisten oikeuksien polkemiseen.
Minä vastustan mitä tahansa nykyiseen julkishallintoon sisältyvää roolia sharialle, joka on keskiaikainen oikeuselin, mutta niin kauan kun naisia ei todella ahdisteta (pitää olla välimies sen varmistamiseksi?) ja islamilainen säännöstö pysyy alisteisena Kanadan oikeuksien ja vapauksien julistukselle, en näe mitään perusteita kieltää muslimeilta oikeutta muiden kanadalaisten tapaan käyttää hyväksi yksityistä välitystoimintaa.
Toisaalta muslimen vaaatimukset saada erityinen rukoushuone McGill Universityssä Montrealissa ovat röyhkeitä, eivätkä hyväksyttävissä. Maallisena instituutiona yliopisto ei periaatteessa ei varaa yhdellekään uskonnolliselle ryhmälle pysyvää palvontapikka kampuksella. Huolimatta tästä yleismaailmallisesta käytännöstä Muslim Student Association, joka on osa wahhabien painostusryhmää, vaatii juuri sellaista paikkaa, jopa uhaten ihmisoikeusloukkauskanteella jos se kielletään. McGillin täytyy olla lujana.
Avainmääritelmä on se, sopivatko muslimien pyrkimykset olemassaolevaan kehykseen vai eivät. Siellä missä ne soveltuvat ne voidaan ottaa käyttöön, kuten seuraavissa tapauksissa:
- Koulut ja yliopistot jotka sulkevat Eid al-Adha –vapaapäivinä.
- Miespuoliset työntekijät, joiden sallitaan pitää partaa New Jerseyssä.
- Islamilaisen hautausmaan perustaminen Tennesseessä.
Muihin vähemmistöuskontoihin kuuluvat voivat saada vapaapäiviä, pitää partaa tai haudata kuolleensa yksityisille hautausmaille – siis miksipä eivät muslimit?
Sen sijaan erityiset etuoikeudet islamille ja muslimeille eivät ole hyväksyttävissä, kuten:
- Hallituksen neuvottelukunnan asettaminen pelkästään Amerikan muslimeita varten.
- Vain muslimeille tarkoitettujen asuinalueiden tai tapahtumien salliminen Amerikassa tai Iso-Britanniassa.
- Vain naisille varattujen uintiaikojen varaaminen kunnallisilla uima-altailla, kuten Ranskassa.
- Hindujen ja juutalaisten bannaaminen oikeusistuimesta, joka kuulee islamistia koskevaa tapausta Iso-Britanniassa.
- Melulakien muuttaminen adhanin eli rukouskutsun lähettämiseksi Hamtramckissa, Michiganissa.
- Ennenkuulumaton oikeus vangille välttää riisuminen ruumiintarkastuksessa New Yorkin osavaltiossa.
- Verovaroilla ylläpidettyjen koulujen ja median hyödyntäminen ei-muslimien käännyttämiseksi Amerikassa.
- Tyhjien luokkahuoneitten käytön salliminen rukouksiin verovaroilla rahoitetuissa kouluissa New Jerseyssä.
- "Islamin uskonnollisen panettelun" tuomitseminen laittomaksi Australiassa.
- Oikeuden määräämän, islamistin johdolla tapahtuvan islamin pakkosyötön käyttäminen rangaistuksena Kanadassa.
- Perheiden kieltäminen lähettämästä sianlihaa tai sen oheistuotteita amerikkalaisille sotilaille jotka palvelevat Irakissa.
- Vaatimus siitä että naispuoliset amerikkalaiset sotilaat Saudi-Arabiassa käyttävät USA:n hallituksen toimittamia abayas -vaatteita, eli päästä jalkoihin ulottuvaa kaapua.
- "Rushdie-sääntöjen" soveltaminen, eli annetaan muslimien kieltää islamiin ja muslimeihin kohdistuva kritiikki.
Jakolinja kussakin tapauksessa on siinä, hyväksyvätkö muslimit sopeutumisen olemassa olevaan järjestykseen, vai haluavatko he rakentaa sen uudestaan. Työskentely systeemissä on oikein, sen valtaaminen ei. Amerikkalaisin termein ilmaistuna muslimien täytyy hyväksyä perustuslaki, ei kaataa sitä.
Tähän lähestymistapaan sisältyy se, että muslimien vaatimukset pitää arvioida tähänastisia toimintoja ja nykyistä käytäntöä vasten, eikä abstrakteihin periaatteisiin nojaten.
On siis oikein, että Elsassin alueellinen neuvosto Ranskassa auttaa rahoittamaan Strasbourgin suurta moskeijaa, koska sama elin auttoi myös kustantamaan Strasbourgin Katedraalin ja kaupungin Suuren Synagogan uudistustöitä. On sitten toinen asia, kun Bostonin kaupunki Massachusetissa myy maata islamilaista rakennuskompleksia varten reilusti alle markkinahinnan. Tämä on etuoikeus, josta muut uskonnolliset ryhmät siinä kaupungissa eivät ole kuulleetkaan.
Länsimaiden hallitusten ja muiden instituutioiden täytyy kiireesti viestittää muslimeille, että heidän täytyy hyväksyä olevansa vain yksi uskonnollinen ryhmä monien joukossa, ja että pyrkimykset ylivaltaan tulevat epäonnistumaan. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi hallitusten täytyy harjoittaa periaatteisiin pitäytyvää ja johdonmukaista politiikkaa, jolla osoitetaan täsmällisesti mitkä muslimien etuoikeudet ovat hyväksyttäviä ja minkä vuoksi.
