Yllättävän hyvässä Columbian Yliopiston kriisiä koskevassa pääkirjoituksessaan viime viikolla New York Times kirjoitti, että opiskelijoiden Lähi-idän luentoja koskevia valituksia tutkiva yliopistoraportti "on erittäin epätyydyttävä", koska se on "niin rajoitettu". "Hätäisesti kokoonpantu valitusraportti," lehti huomautti, keskittyi opettajakunnan harjoittamaan oppilaiden alistamiseen, jättäen huomiotta sen että opiskelijat lähinnä valittivat "useiden professorien tiukasti pro-palestiinalaista, anti-israelilaista yksipuolisuutta".
Se, että Columbian hallinto piti parempana käsitella huonoja luokkatapoja sen sijaan, että olisi käsitellyt vakavampaa kysymystä opettajakunnan puolueeellisuudesta, oli ilmeinen itsepuolustuksellinen veto. Edellisen voi hoitaa naputtamalla rystysiä pöytään. Jälkimmäinen vaatii yliopiston käytäntöjen systemaattista tarkastusta, jossa pitää ottaa esille sellaisia herkkiä aiheita kuin vaihtoehtoisten näkökulmien pois sulkeminen, ja mahdollinen puolueellisuus palkattaessa työntekijöitä.
Nämä suuremmat kysymykset nousevat esiin koska, kuten katsaukset jatkuvasti osoittavat, arabien ja Israelin välinen konflikti on vain yksi puoli laajempaa vasemmisto-oikeisto debattia. Yksinkertaiseti sanottuna, vasemmisto jatkuvasti uhkuu vihaa Israelia vastaan ja oikeisto tuntee sympatiaa sitä kohtaan.
Columbian raportin olisi sen sijaan pitänyt käsitellä sen opettajakunnan - mukaan lukien Lähi-idän spesialistit - nopeata ja kokonaisvaltaista siirtymistä vasemmalle.
Sattumoisin tämä vasemmalle siirtyminen on aiheena juuri julkaistussa tutkimuksessa "Politiikka ja ammatillinen eteneminen korkekoulujen tiedekunnissa." Huolimatta mahtipontisesta otsikostaan tämä tinkimätön ja tärkeä tutkimus sisältää paljon mielenkiintoista asiaa.
Käyttäen sellaisia metodeja kuten poliittisten itsekuvausten ristiintaulukointia ja moninkertaista regressioanalyysia sen tekijät – Stanley Rothman, emeritusprofessori Smith Collegen hallituksessa; S. Robert Lichter, viestintäopin professori George Mason Universityssä ja poliittisen tieteen professori Neil Nevitte Toronton Yliopistossa – vastaavat kahteen kysymykseen:
-
Millaisena amerikkalaiset opettajat näkevät politiikan? Kun professoireilta kysytään heidän poliitista näkemystään, he sanovat itseään liberaaliksi noin nelja kertaa useammin kuin tavallinen kansa. Joissakin osastoissa (etenkin englantilaisen kirjallisuuden, ja sitten filosofian, poliittisen tieteen ja uskonnollisten aineiden) enemmän kuin 80% opettajakunnasta kutsuu itseään liberaaleiksi ja alle 5% pitää itseään konservatiiveina. Tämä epäsuhta on aiheuttanut "huomattaavn siirtymän vasempaan"sitten 1980-luvun puolivälin, ja se lisääntyy yhä.
-
Miksi ovat opettajat niin liberaaleja? Konservatiivit valittavat paikallisesta poliittisesta puolueellisuudesta. Liberaalit heittävät, että konservatiivit ovat tyhmiä. Duke Universityn filosofian osaston johtajan Robert Brandonin sanoin, "Me yritämme pakata parhaat ja terävimmät mahdolliset ihmiset. Jos, kuten John Stuart Mill sanoi, tyhmät ihmiset ovat yleensä konservatiiveja, niin sitten on paljon konservatiiveja, joita emme koskaan aio palkata".
Kumpi puoli on oikeassa? Konservatiivit.
Mr. Rothman eräiden muiden ohella on sitä mieltä, että silloinkin kun ammatilliset suoritukset ovat samanarvoisia, liberaalimpi näkemys ennakoi "huomattavasti korkeampilaatuista panosta instituution hyväksi". He antavat jopa luvun tälle liberaalille erolle: "Opettajien ideologinen suuntautuminen on koulun tasokkuuden kannalta tärkeydeltaan noin viidesosa siitä, mitä heidän ammatilliset saavutuksensa". Tämä tarkoittaa Robert Lichterin sanoin sitä, että "republikaanit saavat huonompia töitä kuin demokraatit".
Kirjoittajat lopettavat sanomalla, että konservatiivien valitus "liberaalien homogeenisuudesta akatemiassa" tulee ottaa vakavasti. He lausuvat myös, että heidän tuloksensa "viittaavat vahvasti siihen, että viiime vuosina on korkeakoulujen kampuksilla tapahtunut siirtymää vasemmalle siinä määrin, että poliittiset konservatiivit ovat tulleet uhanalaiseksi lajiksi joissakin osastoissa".
Uhanalaiseksi lajiksi? Pisteliäämmässä David Horowitzin tarkastelussa "yliopistot ovat nykyään vasemmistolaisi monoliitteja. Konservatiivinen professori, tai republikaaninen tai evankeliskristillinen professori on yhtä harvinainen kuin yksisarvinen". Harvard Crimsonin artkkeli myöntää Rothmanin tutkimuksen sisältävän sen, että Harvardiin soveltuu itse asiassa tarkasti sanonta "Kreml Charles-joella".
Rothmanin tiimin työtä tuskin kuunnellaan paljon kampuksella. Rosemary G. Feal, the Modern Language Associationin toimitusjohtaja vastasi tutkimustuloksiin ennakoitavalla raivolla:"On mieltäkuohuttavaa, miten suuressa määärin tämä on roskaa".
Olettaen että Ms. Fealin reaktio on vallitseva, niin poliittisen tasapainon luominen Columbiaan ja muihin yliopistoihin tulee vaatimaan enemmän kuin sen, että pyydetään kauniisti professoreja palkkaamaan konservatiiveja. Asianosaisilta – entisiltä ja nykyisiltä opiskelijoilta, opiskelijoiden vanhemmilta, lainsäätäjiltä - vaaditaan keskittynyttä ja pitkäjänteistä ponnistusta saattaa ennalleen instituutio, josta on tullut vasemmiston linnoitus.
