"Tässä on kaksi veljesmaata, yhdessä kuin yksi nyrkki," sanoi sosialisti Hugo Chávez vieraillessaan Teheranissa viime marraskuussa ja juhliessaan liittoaan islamistisen Mahmoud Ahmadinejadin kanssa. Che Guevaran poika Camilo, joka myös vieraili Teheranissa viime vuonna, julisti että hänen isänsä olisi "tukenut tätä maata sen nykyisessä kamppailussa Yhdysvaltoja vastaan". He seurasivat mielipiteillään Fidel Castroa, joka vuonna 2001 vierailunsa aikana kertoi isännilleen että "Iran ja Kuuba yhteistyössä voivat saada Amerikan polvilleen". Omasta puolestaan Ilich Ramírez Sánchez ("Carlos Shakaali") kirjoitti kirjassaan L'islam révolutionnaire ("Vallankumouksellinen Islam") että "vain marxistien ja islamistien koalitio voi tuhota Yhdysvallat".
Eivät ainoastaan latinalaisen Amerikan vasemmistolaiset näe potentiaalia islamismissa. Ken Livingstone, trotskilainen Lontoon aiempi pormestari, kirjaimellisesti halasi huomattavaa islamistista ajattelijaa Yusuf al-Qaradawia. Ramsey Clark, aiempi USA:n oikeusministeri, vieraili ajatollah Kohomeinin luona ja tarjosi tukeaan. Noam Chomsky, MIT:n professori,vieraili Hezbollahin johtajan Hassan Nasrallahin luona ja antoi tukensa sen aseelliselle toiminnalle. Ella Vogelaar, Hollannin asutus- ja integrointiministeri, on niin myönteinen islamismia kohtaan että eräs arvostelija, iranilaissyntyinen professori Afshin Ellian, on nimittänyt häntä "islamisointiministeriksi".
Dennis Kucinich lainasi Koraania ensimmäisen presidenttikampanjansa aikana vuonna 2004, ja innosti mulimiyleisön laulamaan "Allahu akbar" ("Allah on suuri") ja hän jopa ilmoitti, että "Pidän Koraanin kopiota toimistossani". Spark, Britannian Sosialistisen työväenpuolueen nuorisolehti, ylisti brittiläistä itsemurhapommittajaa Asif Mohammed Hanifia joka iski baariin Tel Avivissa, kutsuen häntä "vallankumouksellisen nuorison sankariksi" joka toteutti tehtävänsä "kansainvälisyyden hengessä". Workers World, amerikkalainen kommunistinen sanomalehti, julkaisi muistokirjoituksen jossa se ylisti Hezbollahin mestariterroristia, Imad Mughniyehiä.
Jotkut vasemmistolaiset menevät pitemmälle. Useat - Carlos Shakaali, Roger Garaudy, Jacques Vergès, Yvonne Ridley ja H. Rap Brown – ovat todella kääntyneet islamin uskoon. Eräät muut vastaavat innostuneesti islamismin väkivaltaan ja brutaalisuuteen. Saksalainen säveltäjä Karlheinz Stockhausen nimesi 9/11 iskun "koko maailmankaikkeuden suurimmaksi taideteokseksi", kun taas edesmennyt amerikkalainen kirjailija Norman Mailer nimitti sen tekijöitä "loistaviksi".
Eikä mikään tässä ole uutta. Kylmän sodan aikana islamistit suosivat Neuvostoliittoa Yhdysvaltoja vastaan. Kuten Ayatollah Khomeini sanoi asian vuonna 1964 "Amerikka on pahempi kuin Britannia, Britannia on pahempi kuin Amerikka ja Neuvostoliitto on pahempi kuin kumpikaan niistä. Mutta tänään me olemme huolissamme tästä pahuuden pesästä joka on Amerikka". Vuonna 1986 kirjoitin että "Neuvostoliitto saa vain murto-osan Yhdysvaltoihin kohdistuvasta vihasta ja myrkynkylvöstä".
Vasemmisto on vastannut islamismin kutsuun. Vuosina 1978 – 79 ranskalainen filosofi Michel Foucault oli suuresti innostunut Iranin vallankumouksesta. Janet Afary ja Kevin B. Anderson selittävät:
Läpi koko elämänsä Michel Foucault katsoi aitouden löytyvän sellaisissa tilanteissa missä ihmiset elävät vaarallisesti ja flirttailevat kuoleman kanssa - alueella missä luovuus syntyy. Friedrich Nietzschen ja Georges Bataillen traditiota seuraten Foucault arvosti luovaa kykyä joka hakee järkevyyden rajoja, ja hän puolusti intohimoisesti uusia rajoja rikkovaa irrationalismia. Vuonna 1978 Foucault löysi sellaisia muutosvoimia Ajatollah Khomeinin vallankumouksellisessa hahmossa ja niissä miljoonissa, jotka vaaransivat henkensä seuratessaan häntä vallankumouksen tiellä. Hän tiesi että sellaiset "rajakokemukset" voisivat johtaa luovuuden uusiin muotoihin, ja antoi kiihkeästi tukensa.
Toinen ranskalainen filosofi, Jean Baudrillard, esitti islamistit orjina jotka kapinoivat alistavaa järjestelmää vastaan. Vuonna 1978 Foucault nimitti Ajatollah Khomeinia "pyhimykseksi" ja vuotta myöhemmin Jimmy Carterin YK suurlähettiläs Andrew Young nimitti häntä "eräänlaiseksi pyhimykseksi".
Tällainen goodwill voi vaikuttaa yllättävältä, kun ottaa huomioon näiden kahden liikeen peruseroavuudet. Kommunistit ovat ateisteja ja vasemmistolaiset maallisia; islamistit teloittavat ateisteja ja pakottavat uskonnollisen lain. Vasemmisto korostaa työläisten asiaa; islamismi asettaa muslimit etusijalle. Toinen uneksii työläisten paratiisista, toinen kalifaatista. Sosialistit haluavat sosialismia; islamistit hyväksyvät vapaan markkinatalouden. Marxismiin sisältyy sukupuolten tasa-arvo; islamismi alistaa naiset. Vasemmistolaiset vihaavat orjuutta; osa islamisteista kannattaa sitä. Kuten journalisti Bret Stephens toteaa, vasemmisto on omistautunut "menneet neljä vuosikymmentä kamppailemaan juuri niitten vapauksien puolesta joita islam eniten vastustaa: seksuaalinen vapaus ja syntyvyyden säätely, homojen oikeudet, uskonnon vapaus, pornografia ja sääntöjä rikkova taide, pasifismi jne."
Erimielisyydet näyttävät kutistavan ne harvat yhtäläisyydet, jotka Saksan Sosialidemokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja Oskar Lafontaine onnistui löytämään: "Islam on riippuvainen yhteisöstä, mikä asettaa sen äärimmäistä yksilöllisyyttä vastaan,. Tämä yhteisömalli uhkaa epäonnistua Lännessä. Lisäksi vakaumuksellista muslimia vaaditaan jakamaan vaurautensa toisten kanssa. Myös vasemmistolaiset haluavat nähdä vahvan auttavan heikkoa".
Miksi sitten tämä yhdistelmä, jota David Horowitz nimittää vasemmisto-islamistiseksi " epäpyhäksi liitoksi"? Siihen on neljä pääsyytä.
Kuten brittiläinen poliitikko George Galloway selittää, ensinnäkin "maailman edistyksellisellä liikkeellä ja muslimeilla on samat viholliset". Näitä ovat länsimainen sivilisaatio yleensä ja USA, Iso-Britannia sekä Israel erityisesti; lisäksi juutalaiset, uskovat kristityt sekä kansainväliset kapitalistit. Iranissa, teheranilaisen poliittisen analyytikon Saeed Leylazin mukaan, "hallitus on käytännössä sallinut vasemmiston toimia jo viisi vuotta, niin että he voivat vastustaa uskonnollisia liberaaleja".
Kuunnelkamme heidän yhtäpitäviä puheitaan: Harold Pinter kuvaa Amerikkaa "maaksi jota johtaa rikollisten hullujen joukko" ja Osama bin Laden nimittää samaa maata "epäoikeudenmukaiseksi, rikolliseksi ja tyrannimaiseksi". Noam Chomsky nimeää Amerikan "johtavaksi terroristivaltioksi"ja Hafiz Hussain Ahmed, pakistanilainen poliittinen johtaja, tuomitsee sen "suurimmaksi terroristivaltioksi". Nämä yhtäläisyydet ovat riittäviä saamaan molemmat osapuolet panemaan syrjään useat erimielisyytensä yhteistyön hyväksi.
Toiseksi, molemmat puolet jakavat samat poliittiset tavoitteet. Mammuttimainen vuoden 2003 yhteismielenosoitus Lontoossa, jossa vastustettiin sotaa Saddam Husseinia vastaan, vahvisti symbolisesti niiden liiton. Molemmat tahtovat koalition häviävän Irakissa, terrorin vastaisen sodan loppuvan, anti-amerikkalaisuuden leviävän ja Israelin tulevan eliminoiduksi. Ne kannattavat massamaista maahanmuuttoa länteen ja monikulttuurisuutta siellä. Ne ovat yhteistyössä näiden tavoitteiden puolesta sellaisissa tapaamisissa kuin vuotuinen Kairon sodanvastainen konferenssi, joka tuo yhteen vasemmistolaiset ja islamistit vahvistamaan "kansainvälisen liiton imperialismia ja sionismia vastaan".
Kolmanneksi, islamismilla on historialliset ja filosofiset siteet marxismi-leninismiin. Sayyid Qutb, egyptiläinen islamistiajattelija, hyväksyi marxistisen käsityksen historian vaiheista, lisäten niihin ainoastaan islamilaisen jälkikirjoiuksen; hän ennusti että ikuinen islamilainen aikakausi tulisi kapitalismin ja kommunismin romahduksen jälkeen. Ali Shariati, avainintellektuelli Iranin vuosien 1978-79 vallankumouksen takana, käänsi Franz Fanonia, Che Guevaraa ja Jean-Paul Sartrea persiankielelle. Iranilainen analyytikko Azar Nafisi toteaa laajemmin että islamismi "ottaa kielensä, tavoitteensa ja pyrkimyksensä yhtä paljon karkeimmista marxismin muodoista kuin uskonnostakin. Sen johtajiin vaikuttavat yhtä paljon Lenin, Sartre, Stalin ja Fanon kuin profeettakin.".
Siirryttäessä teoriasta todellisuuteen, marxistit näkevät islamisteissa ennusteidensa oudon täytttymyksen. Marx ennusti että liikevoitot romahatavat teollistuneissa maissa ja pakottavat pomot kiristämään työläisiä; proletariaatista tulee köyhtynyt, kapinoiva ja sosialistisen järjestyksen perustaja. Sen sijaan teollisuusmaiden proletariaatista tulikin aina vain vauraampaa ja sen potentiaali vallankumoukseen kuihtui. Kuten kirjailija Lee Harris toteaa, puolitoista vuosisataa marxistit odottivat turhaan kapitalismin kriisiä. Sitten tulivat islamistit ja aloittivat Iranin vallankumouksella jota seurasi 9/11, sekä muut hyökkäykset Länttä vastaan. Lopultakin Kolmas maailma oli aloittanut kapinansa Länttä vastaan, täyttäen marxilaiset ennusteet – olkoonkin vaikka väärän lipun alla ja väärin tavoittein. Ranskalainen vasemmistolainen Olivier Besancenot näkee islamistit kapitalismin "uusina orjina" ja kysyy eikö ole luonnollista että "heidän pitäisi yhdistyä työväenluokan kanssa tuhoamaan kapitalistinen systeemi". Aikana jona kommunistinen liike on "rappiolla", toteavat anayytikko Lorenzo Vidino ja journalisti Andrea Morigi, Italian "Uudet Punaiset Prikaatit" tosiasiassa tunnustavat "taantumuksellisen papiston johtavan roolin".
Neljäntenä tulee valta: Islamistit ja vasemmistolaiset voivat saavuttaa yhdessä enemmän kuin erillään. Iso-Britanniassa ne muodostivat yhdessä liiton nimeltä Stop the War Coalition (Estäkää Sota -koalitio) jonka johtokomiteaan kuuluu edustus sellaisista organisaatioista kuin Britannian kommunistinen puolue ja Britannian Muslimiyhdistys. Britannian Respect Party sekoittaa yhteen radikaalin kansainvälisen sosialismin ja islamistisen ideologian. Nämä kaksi osapuolta yhdistivät voimansa maaliskuun 2008 Euroopan parlamenttivaaleissa, tarjotakseen Ranskassa ja Britanniassa yhteiset ehdokaslistat naamioituina puoluenimiin, jotka eivät paljon kertoneet.
Islamistit hyötyvät erityisesti vasemmiston heille järjestämästä pääsystä eri tahoille, vasemmiston legitiimisyydestä, kokemuksesta ja tulivoimasta. Silloisen pääministeri Tony Blairin vaimo Cherie Booth kamppaili vetoomustuomioituimessa auttaakseen tyttöä nimeltä Shabina Begum pitämään islamilaista vaatekappaletta jilbabia Brittiläisessä koulussa. Lynne Stewart, vasemmistolainen lakinainen, rikkoi USA:n lakia ja meni vankilaan auttamaan sokeaa sheikkiä Omar Abdel Rahmania lietsomaan vallankumousta Egyptissä. Eläinoikeusfanaatikko Volkert van der Graaf tappoi hollantilaisen poliitikon Pim Fortuynin, estääkseen häntä tekemästä muslimeista "syntipukkeja". Vanessa Redgrave rahoitti puolet 50 000 punnan takuumaksusta niin että Jamil el-Banna, Guantanamo-epäilty jota syytettiin jihadistien värväämisestä taistelemaan Afganistanissaa ja Indonesiassa, saattoi kävellä ulos brittiläsestä vankilasta.; Redgrave kuvasi el-Bannan auttamista "suureksi kunniaksi", huolimatta siitä että tämä oli etsintäkuulutettu Espanjassa terrorismiin liittyvien syytteiden nojalla ja epäiltynä yhteyksistä al-Qaedaan. Katsottaessa laajempaa skaalaa, niin Intian kommunistipuolue teki Teheranin likaisen työn viivyttämällä neljällä kuukaudella intialaisesta tukikohdasta tapahtuvaa Israelin vakoilusatelliitin TecSarin laukaisua. Ja vasemmistolaiset perustivat International Solidarity Movementin estääkseen Israelin turvallisuusjoukkoja suojelemasta maataan Hamasia ja muuta palestiinalaisten terrorismia vastaan.
Lontoolaiseen Spectatoriin kirjoittava Douglas Davis kutsuu koalitiota "jumalan lahjaksi molemmille osapuolille. Vasemmisto, joka oli kutistuva porukka kommunisteja, trotskilaisia, maoisteja ja castroisteja, oli tarrautunut kuluneen aatteensa viimeisiin rippeisiin; islamistit kykenivät tuomaan lukumäärää ja intoa, mutta he tarvitsivat välineen antamaan heille otteen poliittisella areenalla. Taktisesta liitosta tuli operatiivinen välttämättömyys". Eräs brittiläinen vasemmistolainen summaa yksinkertaisemmin:"Käytännön edut yhteistyöstä ovat tarpeeksi kompensoimaan erot".
Lännen vasemmiston ja islamistien kasvava yhteistyö kuuluu tämän päivän hämmentävimpiin poliittisiin kehityskulkuihin. Se on jotain mikä vaikeuttaa Lännen pyrkimyksiä suojella itseään. Kun Stalin ja Hitler tekivät kuuluisan sopimuksensa 1939, tämä punaruskea liitto muodosti kuolemanvaaran Lännelle ja jopa koko sivilisaatiolle. Vähemmän dramaattisesti mutta yhtä varmasti tämän päivän koalitio muodostaa saman uhkan. Kuten seitsemän vuosikymmentä sitten, myös tämä tulee paljastaa, hylätä, torjua ja hävittää.
